Potterwiki
Advertisement
Harry Potter ja liekehtivä pikari -kirjan kansikuva

Harry Potter ja liekehtivä pikari on Harry Potter -sarjan neljäs kirja. Sen on kirjoittanut brittikirjailija J. K. Rowling. Englanninkielinen alkuteos Harry Potter and the Goblet of Fire ilmestyi vuonna 2000 ja suomennos vuonna 2001. Kirjasta tehty elokuva sai ensi-iltansa Suomessa 18. marraskuuta 2005.

Juoni

Huispauksen maailmanmestaruuskisat

Neljäs kirja alkaa kun Frank Bryce, Valedrojen kartanon hoitaja, näkee valoa talon ikkunassa. Hän lähtee tutkimaan ja kuulee Voldemortin ja Matohännän suunnittelemassa Harry Potterin murhaa. Kaksikko huomaa Frank Brycen ja tappavat tämän. Samalla Harry herää arpensa poltteluun nähtyään Brycen murhan unessaan.

Pian tämän jälkeen, Harry lähtee katsomaan huispauksen maailmanmestaruusottelua. Hänen seurassaan on Weasleyn isä lapsineen, Hermione Granger sekä Cedric Diggory ja hänen isänsä Amos Diggory.

Weasleyn kaksoset lyövät omaleimaisen vedon ottelusta Ludo Bagmanin kanssa Irlannin voiton puolesta, mutta että Bulgarian Viktor Krum nappaa kultasiepin. Heille luvataan hyvät kertoimet, mutta Bagman maksaa voittonsa katoavalla metsinkäiskullalla - ja kieltäytyy palauttamasta edes alkuperäisiä vetorahoja eli kaksosten kaikkia säästöjä.

Varsinaisen ottelun jo päätyttyä Voldemortin kannattajat, kuolonsyöjät, marssivat pimeydestä leiriin ja aiheuttavat paniikkia. Harry, Ron ja Hermione pakenevat metsikköön, jossa he näkevät Voldemortin merkin, Pimeän piirron, leimahtavan taivaalle. Taikaministeriön velhot ryntäävät kolmikon luokse ja syyttävät heitä piirron loihtimisesta. Yllättäen Bartemius Kyyryn kotitonttu Winky saapuu paikalle Harryn varastettu taikasauva hallussaan. Raivostuneena Bartemius Kyyry epäilee Winkyn loihtineen pimeän piirron taivaalle ja erottaa palvelijansa.

Kolmivelhoturnajaiset

Rehtori Dumbledore julkistaa tervetuliaisjuhlien aikana, että Tylypahka isännöi tänä vuonna kolmivelhoturnajaisia. Legendaarinen tapahtuma on järjestetty monia vuosia aiemminkin, mutta turnajaiset lakkautettiin, sillä ne alkoivat käydä liian vaaralliseksi. Tänä vuonna kuitenkin taikaministeriö päätti, että on aika katsoa, josko ajat olisivat muuttuneet. Turnajaisissa on kolme tehtävää, jotka pidetään tasaisin väliajoin pitkin lukuvuotta.

Liekehtivä pikari valitsee yhden ottelijan eri kouluista. Koska turnajaiset ovat vaaralliset, ottelijan täytyy olla vähintään 17 vuotta. Weasleyn kaksoset yrittävät puijata turvalinjaa vanhetusliemellä, koska heiltä puuttuu vain puolisen vuotta rajasta - ainoana tuloksena molemmille kasvaa, Dumbledoren partaakin komeampi, maahan ulottuva valkoinen parta. Tämä saa kaikki näkijät ulvomaan naurusta.

Tylypahkasta valitaan Cedric DiggoryFleur Delacour Beauxbatonsista, ja Viktor Krum Durmstrangista. Pikari valitsee kuitenkin yllättäen neljännen ottelijan, Harryn, vaikka tämä ei koskaan laittanut nimeään pikariin ja on alaikäinen. Tämä ajaa Harryn ja Ronin riitoihin. Ron uskoo Harryn huijanneen päästäkseen kilpailemaan. Kukaan ei usko Harryn vakuutteluja, ettei hän itse laittanut nimeään pikariin, ja Harryn olo muodostuu suorastaan hirveäksi aina ensimmäiseen koetukseen asti.

Harry saa avustusta turnajaisten koetuksiin Alastor Vauhkomieleltä, uudelta pimeyden voimilta suojautumisen opettajalta ja entiseltä aurorilta.

Ensimmäisessä koetuksessa kilpailijoiden täytyy hakea lohikäärmeen vartioima kultainen muna. Hagridin, Vauhkomielen ja Hermionen neuvoja noudattaen Harry käyttää luutaansa lentääkseen lohikäärmeen ohi ja saa näin hyvät pisteet. Nähdessään kuinka vaarallinen koetus on, Ron tajuaa, ettei Harry olisi koskaan ilmoittautunut turnajaisiin vapaaehtoisesti. Näin he sopivat riitansa. Samaan aikaan Hermione perustaa yhdistyksen nimeltä S.Y.L.K.Y. (Samat Yhteiset Lait Kotitontuillekin –Yhdistys), jonka tarkoitus on auttaa kotitonttuja ja ajaa heidän oikeuksiaan.

Ottelijoiden pitää osallistua joulutanssiaisiin, jotka ovat kolmivelhoturnajaisten perinne. Harry haluasi viedä kauniin Cho Changin tanssiaisiin, mutta kuulee että tämä on menossa Cedrici Diggoryn kanssa. Tämän vuoksi Harry suostuu viemään Parvati Patilin, jonka kaksoissisar Padma Patil menee Ronin kanssa. Hermione menee puolestaan Viktor Krumin kanssa, joka saa Ronin mustasukkaiseksi. Hermionen ilmestyttyä tanssiaisiin vielä kauniimpana kuin ennen, Ron punehtuu kateudesta.

Toisessa tehtävässä ottelijoiden täytyy hakea Mustan järven pohjasta heille jotakin tärkeää. Harry ei ole onnistunut löytämään tapaa jolla hengittää veden alla tunnin. Muutama minuutti ennen koetuksen alkua, Dobby antaa Harrylle ratkaisun, kidusruohoa.

Harry löytää ensimmäisenä vangittujen luokse ja vapauttaa Ronin ja katsoo kun Cedric Diggory hakee Chon Changin ja Viktor Krum Hermionen. Hän odottaa Fleur Delacourin tulevan pelastamaan pikkusiskonsa, Gabrielle Delacourin, mutta tämä ei ilmesty. Harry ottaa mukaansa Fleurin sisaren, ja ui heidän kanssaan pintaan menettäen aikaa, mutta saaden suuret pisteet ”epäitsekkäästä käytöksestä”. Näin hän nousee kolmivelhopisteissä toiseksi Cedricin jälkeen.

Kolmannessa tehtävässä ottelijoiden täytyy suunnistaa suuressa labyrintissa ja vältellä tielle tulevia esteitä. Kun ottelijoille on kerrottu koetuksesta, Harry ja Krum törmäävät metsässä Bartemius Kyyryyn, joka mumisee itsekseen jotakin epäselvää ja sanoo, että haluaa tavata Albus Dumbledoren. Harry hakee rehtorin paikalle mutta Harryn ollessa poissa, Krum makaa maassa tajuttomana ja Kyyry on kadonnut. Harry menee rehtorin toimistoon ja sattumalta hän huomaa rehtorin ajatuseulan, jossa tämä säilyttää "ylimääräisiä" muistojaan.

Harry luiskahtaa vahingossa muistojen sisään: eräässä muistossa hän näkee Bartemius Kyyry nuoremman reaktiot, kun Bartemius Kyyry vanhempi tuomitsee oman poikansa Azkabaniin. Samassa muistossa paljastuu, että Bartemius Kyyry nuorempi ja Lestrangetolivat kiduttaneet Neville Longbottomin vanhemmat pysyvästi mielisairaiksi. Toisessa muistossa Harry saa tietää, että professori Kalkaros oli joskus ollut kuolonsyöjä.

Rehtori Dumbledore katkaisee muistojensa selailun ja pyytää Harrya pitämään näkemänsä omana tietonaan. Harry saa kertoa näkemästään vain Ronille ja Hermionelle, koska hän tietää, että nämä kaksi ovat ehdottoman luotettavia. Lisäksi rehtorilla on myöhemmin paljastuvia omia suunnitelmiaan kolmikon suhteen.

Yhteenotto hautausmaalla

Viimeisen koetuksen aikana Cedric ja Harry suunnistavat samanaikaisesti läpi labyrintin esteiden. Koska he auttoivat toinen toistaan koetuksen aikana, he tarttuvat kiinni kolmivelhopokaalin kahvoihin samanaikaisesti.

He eivät tiedä pokaalin olevan porttiavain, joka kuljettaa heidät vanhalle hautausmaalle pikku Hirttivaaraan. Heitä vastassa on Matohäntä, joka pitää kainalossaan pientä lordi Voldemortia, joka käskee Matohäntää ”tappamaan turhan”.

Matohäntä tappaa Cedricin Avada Kedavra –kirouksella ja sitoo Harryn hautakiveen. Hän käyttää omaa lihaansa, Harryn verta ja Voldemortin kuolleen isän luuta nostaakseen ruhtinaansa taas täysiin voimiinsa. Voldemortissa on nyt Harryn verta ja eikä poikaa suojaava taika enää vaikuta häneen.

Voldemort paljastaa, että hänen palvelijansa Tylypahkassa varmisti, että Harry voittaisi turnajaiset ja päätyisi hautausmaalle.

Kutsuttuaan kuolonsyöjät luokseen, Voldemort haastaa Harryn kaksintaisteluun. Pimeyden velho ei kuitenkaan tiedä, että hänen ja Harryn sauvoissa on sama ydin, feenikslintu Fawkesin sulka. Kun sauvojen taiat yhtyvät, se saa Voldemortin tappamat ihmiset purkautumaan tämän sauvasta. CedricBertha JorkinsJames ja Lily Potter ja Frank Bryce ilmestyvät Harrylle. Tämä saa Voldemortin keskittymisen häiriintymään ja sillä aikaa Harry juoksee kohti Cedricin ruumista ja tarraa kiinni pokaalista, joka lähtee viemään heitä takaisin Tylypahkaan.

Jälkipeli

Harry palaa kouluun ja Vauhkomieli lähtee viemään tätä toimistoonsa välittömästi. Harryn kerrottua tapahtuneesta Vauhkomieli paljastaa auttaneensa Harryn läpi turnajaisten koitosten ja sanoo loihtineensa esteet pois Harryn tieltä labyrintissa. Hän sanoo tehneensä sen, jotta Harry menisi hautausmaalle ja Voldemort palaisi voimiinsa. Selitysten jälkeen Vauhkomieli yrittää hyökätä Harryn kimppuun, mutta Albus Dumbledore, Kalkaros ja McGarmiwa saapuvat estämään tämän. Dumbledore selittää nähneensä kun Vauhkomieli talutti Harryn pois turnausalueelta ja tajusi silloin, että jokin oli vinossa. Siksi hän seurasi heitä. Kalkaros juottaa Vauhkomielelle totuusseerumia, joka paljastaa hänen olevan oikeasti Bartemius Kyyry nuorempi, joka pakeni Azkabanista ja käytti monijuomalientämuuttuakseen Vauhkomieleksi, joka on vankina taika-arkussa. Bartemius Kyyry nuorempi paljastaa tappaneensa isänsä, muuttaneen ruumiin luuksi jonka kätki Hagridin kurpitsamaahan ja laittaneensa Harryn nimen pikariin, jotta tämän illan tapahtumat olisivat käyneet toteen. Taikaministeri Cornelius Toffee saapuu Tylypahkaan ankeuttajien kanssa ja Dumbledore yrittää selittää Voldemortin palanneen.

Ennen kuin Bartemius Kyyry nuorempi ehtii tunnustaa uudelleen, ankeuttaja suutelee tätä ja Barty nuorempi menettää sielunsa.

Dumbledore kokoaa nopeasti Feeniksin killan uudelleen ja ilmoittaa vastoin taikaministeriön määräyksiä, että Cedricin murhasi Voldemort. Hän sanoo, että jos hän ei olisi kertonut totuutta, se olisi ”loukannut hänen muistoaan.”

Harry saa tuhat kaljuuna voittona, mutta tarjoaa niitä Cedricin vanhemmille, jotka eivät kuitenkaan huoli niitä. Harry luovuttaa voittonsa Weasleyn kaksosille pilapuodin pääomaksi. Kyseessä on nimellisesti laina. Harry käskee kaksosten ostamaan Ronille uuden ja tyylikkään juhlakaavun.

Alkuperäinen Harry Potter-sarja
Viisasten kivi kirja elokuva elokuvan soundtrack peli
Salaisuuksien kammio kirja elokuva elokuvan soundtrack peli
Azkabanin vanki kirja elokuva elokuvan soundtrack peli
Liekehtivä pikari kirja elokuva elokuvan soundtrack peli
Feeniksin kilta kirja elokuva elokuvan soundtrack peli
Puoliverinen prinssi kirja elokuva elokuvan soundtrack peli
Kuoleman varjelukset kirja elokuva 1 elokuva 1:n soundtrack peli 1
elokuva 2 elokuva 2:n soundtrack peli 2
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset kolmas Ihmeotukset-elokuva neljäs Ihmeotukset-elokuva viides Ihmeotukset-elokuva
Muut kirjalliset työt Muut pelit
Harry Potter ja kirottu lapsi (kirja) Harry Potter Trading Card Game
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat LEGO Creator: Harry Potter & LEGO Creator: Harry Potter 2
Huispaus kautta aikojen Harry Potter ja Huispauksen MM-kisat
Siuntio Silosäkeen tarinat Harry Potter: Find Scabbers
Harry Potter: A Pop-Up Book Harry Potter Interaktiivinen DVD peli: Tylypahka haaste & Velhomaailma
Harry Potter: Suuri velhouskirja Harry Potter: Spells
Harry Potter: Legenda LEGO Harry Potter: Years 1-4 & Years 5-7
LEGO Harry Potter: Luo velhomaailma! & Characters of the Magical World Harry Potter and the Deathly Hallows: Motorbike Escape
J.K. Rowling: Bibliografia Harry Potter for Kinect
Muut tärkeät kaanoniin luettavat asiat
Harry Potter ja kirottu lapsi
Pottermore
J. K. Rowlingin viralliset sivut
Dokumentit, lyhytelokuvat, teemapuistot, fanituotokset, jne.
Harry Potter ja minä Kuningattaren käsilaukku
The Wizarding World of Harry Potter (teemapuisto) Harry Potter ja Huispauksen MM-kisat
Wonderbook: Book of Spells Harry Potter: Beyond the Page
Wonderbook: Book of Potions Tarina kolmesta veljeksestä
Advertisement