Fandom

Potterwiki

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (elokuva saaga)

1 038sivua
tässä wikissä
Add New Page
Keskustelu0 Share
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (elokuva trilogia).png

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuva saaga on J. K. Rowlinigin käsikirjoittama tarina, jossa nähdään taikazoologisti Lisko Scamanderin ja hänen ystäviensä seikkailu. Tällä hetkellä koko tarinan juonta ei tiedetä, vaan tämän elokuvasaagan ensimmäisen osan, jonka ensi-iltaa vietetään 18. marrakuuta 2016. Ensimmäinen elokuva perustuu J. K. Rowlingin kirjoittamaan kirjaan Ihmeotukset ja niiden olinpaikat, jota myytiin Comic Relief - hyväntekeväisyysjärjestön puolesta. Uusi saaga sijoittuu 70 vuotta ennen Harry Potter -sarjan tapahtumia.

Tuotanto Muokkaa

2013 Warner Bros. ilmoitti tekevänä elokuvatrilogian pohjautuen juuri Rowlingin kirjoittamaan hyväntekeväisyys kirjaan, jonka ensimmäinen osa tulisi valkokankaille vuonna 2016. Samalla myös elokuvan ohjaajaksi kerrotiin tulevan neljän edellisen Potter-elokuvien ohjaaja David Yates. Lokakuussa 2016 Rowling kertoi suorassa lähetyksessä että elokuvasarja ei olisikaan enään kolman elokuvan pituinen vaan viiden. Tämä helpotti suuresti sitä tarinaa, jota Rowling olisi kertomassa näiden elokuvien avulla.

Tarina Muokkaa

Elokuvassa tutustutaan 1920-luvun New Yorkiin jossa Lisko ajautuu ongelmiin kun eräs jästi nimeltään Jacob vahingossa ottaa Liskon maagisen matkalaukun täynnä erilaisia ihmeotuksia ja luo pulmia ympäri New Yorkia. Samalla Gellert Grindelwaldin uhka häijyy maailman yllä.

Ensimmäisen elokuvan traileri Muokkaa

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -traileri 101:42

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -traileri 1

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki