FANDOM


LEGO Harry Potter Years 1-4

LEGO Harry Potter: Years 1–4 on vuonna 2010 julkaistu videopeli, joka perustuu LEGO Harry Potter -lelusarjaan. Sen kehitti Traveller’s Tales ja julkaisi Warner Bros. Pelin tarinaan sisältyy neljä ensimmäistä Harry Potter -kirjaa ja -elokuvaaViisasten kiviSalaisuuksien kammioAzkabanin vanki sekä Liekehtivä pikari.

Pelattavuus Muokkaa

Pelissä voi pelata 167 hahmolla, paitsi PSP- ja Nintendo DS -versioissa, joissa hahmoja on vähän yli sata. Pelattavista hahmoista tunnetuimpia ovat Harry PotterRon WeasleyHermione Granger ja Albus Dumbledore, mutta pelissä on myös vähemmän tunnettuja hahmoja, kuten Hagridin koira Tora sekä herra ja rouva Mason.

Kuten pelissä LEGO Indiana Jones 2: The Adventure Continues, pelissä voi luoda oman tason jo valmiina olevien lisäksi. Ominaisuus ei ole tarjolla PSP- ja Nintendo DS -versioissa. Muissa tasoissa seikkaillaan muun muassa Salaisuuksien kammiossa, Viistokujalla ja Tylypahkan viereisellä järvellä (kutsuttu neljännessä elokuvassa Mustajärveksi). Pelissä pääsee kulkemaan vapaasti eri Tylypahkan alueilla, kuten myös Viistokujalla

J. K. Rowlingin Harry Potter-sarjan
Viisasten kivi kirja elokuva peli elokuva ääniraita peli ääniraita
Salaisuuksien kammio kirja elokuva peli elokuva ääniraita peli ääniraita
Azkabanin vanki kirja elokuva peli elokuva ääniraita peli ääniraita
Liekehtivä pikari kirja elokuva peli elokuva ääniraita peli ääniraita
Feeniksin kilta kirja elokuva peli elokuva ääniraita peli ääniraita
Puoliverinen prinssi kirja elokuva peli elokuva ääniraita peli ääniraita
Kuoleman varjelukset kirja elokuva 1 peli 1 elokuva ääniraita 1 peli ääniraita 1
elokuva 2 peli 2 elokuva ääniraita 2 peli ääniraita 2
Muut kirjalliset työt Muut pelit
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat Harry Potter: Trading Card Game
Huispaus kautta aikojen LEGO Creator: Harry Potter/Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Siuntio Silosäkeen tarinat Harry Potter ja Huispauksen MM-kisat
Harry Potter esiosa Harry Potter: Etsi Kutka
Harry Potter: Pop-Up kirja Harry Potter Interaktiivinen DVD peli: Tylypahka haaste/Velhomaailma
Harry Potter: Suuri velhouskirja Harry Potter: Loitsuja
Harry Potter: Legenda LEGO Harry Potter: Years 1-4/Years 5-7
LEGO Harry Potter: Luo velhomaailma! Moottoripyörä paeta
LEGO Harry Potter: Tuntomerkkejä velhomaailma Harry Potter: Quest
Tietosanakirja on Potterworld (potentiaalisesti peruutettu) Harry Potter for Kinect
J.K. Rowling: Bibliografia Velhon haaste
Muut kaanon Muita elokuvia/dokumentteja/ääniraitoja
J. K. Rowling viralliset sivut Harry Potter ja minä
Pottermore Kuningattaren käsilaukku
Velhomaailma Harry Potter J.K. Rowling: Vuosi vuonna elämä
Harry Potter: Näyttely Harry Potter ja Huispauksen MM-kisat (videopeli ääniraita)
Tekeminen Harry Potter Taika sanat: J.K. Rowling tarina
Wonderbook: Book of Spells Harry Potter: Lisäksi sivu
Wonderbook: Book of Potions Tarina kolmesta veljeksestä
Harry Potter ja Kirottu lapsi Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
HenkilötPaikatKäännökset

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki