Potterwiki
Advertisement
Pimeimpien voimien salaisuudet

Pimeimpien voimien salaisuudet (engl. Secrets of the Darkest Art) on taikateos, mahdollisesti peräisin jo keskiajalta, joka opastaa ja kertoo pimeyden voimien saloista. Se on ainoa tunnettu kirjoitettu teos, joka kertoo hirnyrkkien luomisesta sekä myös tuhoamisesta.

Kirja löytyi esimerkiksi Tylypahkan kirjaston  salaisten kirjojen osastolta kunnes jossain vaiheessa 1950-luvun jälkeen Albus Dumbledore poisti sen sieltä sillä nuori Tom Lomen Valedron (myöhemmin Lordi Voldemort ) oli kysellyt hänen opettajiltaan hirnyrkeistä. Tähän mennessä Valedro oli kuitenkin jo lukenut kirjan. Kirjassa ei kuitenkaan kerrota useamman hirnyrkin käyttäytymisestä ja siksi Valedro kyseli asiaa professori Horatius Kuhnusarviolta.

Tämän jälkeen Dumbledore siirsi kirjan talteen omaan työhuoneeseensa. Hän ei kuitenkaan tuhonnut sitä. Vuonna 1997 Hermione Granger halusi koettaa saada kirjan käsiinsä juuri ennen lähtöään tylypahkasta. Hän käytti yksinkertaisesti kutsuloitsua ja kirja lensi suoraan tyttöjen makuusaliin rehtorin kansliasta. Hermione otti kirjan mukaansa kun hän, Ron Weasley ja Harry Potter lähtivät seuraavana syksynä metsästämään Voldemortin tekemiä hirnyrkkejä.

Teos on ikivanhan näköinen ja paksu. Se on kääritty mustiin nahkakansiin.

Advertisement