FANDOM


"Irveta on maailman turvallisin paikka jos haluaa panna jotain talteen - paitsi ehkä Tylypahka"
Rubeus Hagrid Harry Potterille[lähde]

Irvetan Velhopankki (eng. Gringotts Wizarding Bank) Viistokujalla on suuri pankki, jossa maahiset vartioivat ja tallettavat noitien ja velhojen kalleimpia aarteita. Se on suuri marmorinen rakennus joka erottuu selvästi Viistokujalta. Irvetan holvit sijaitsevat noin sata mailia Lontoon alapuolella.

Sanotaan, että Irvetaan on mahdoton murtautua, mutta tiedossa on ainakin kaksi kertaa, kun niin on käynyt. Ensimmäinen kerta tapahtui Harry Potterin ensimmäisenä kouluvuonna, juuri ennen hänen Tylypahkaan menoaan. Murto kohdistui holviin, joka oli sisältänyt Viisasten kiven ja jonka Hagrid oli samana päivänä tyhjentänyt Harryn kanssa. Varkaaksi epäillään professori Oravea, joka toimi Voldemortin käskystä.

Toinen murto tapahtui seitsemän vuotta myöhemmin. Harry Potter, Ron Weasley, Hermione Granger ja Lujahaka-niminen maahinen murtautuivat Irvetassa sijaitsevaan Lestrangien holviin. Hermione oli ottanut monijuomalientä ja muuntautunut siten Bellatrix Lestrangeksi. Ron oli naamioitunut ulkomaalaiseksi velhoksi ja Harry oli Lujahakan kanssa näkymättömyysviitan alla. Harryn, Ronin ja Hermionen tarkoituksena oli varastaa holvissa sijaitseva Voldemortin hirnyrkki ja he onnistuivat siinä pienten vastoinkäymisten saattelemina, mutta he joutuivat pakenemaan Irvetasta holvia vartioivan lohikäärmeen selässä maahisten saarrettua heidät ja Lujahakan siirtyessä maahisten puolelle.

Kun astut sisään Irvetaan, sinua tervehtii teksti;

Käy sisään, vieras, mutta ole tarkka
muistathan mikä on ahneuden palkka
Sillä aina, jos ottaa omaa toisen,
saa kalliisti maksaa teon moisen.
Jos siis hamuat alta näiden lattiain
aarretta, joka ei omasi ole lain
rosvo, kuuntele varoituksen sanaa;
sua jokin muukin kuin aarre odottaa''

Velhojen aarteita vartioivat myös lohikäärmeet. Pankin Holvien oviinkin on langetettu loitsuja ja taikoja. Eräässä eritysholvissa oli esimerkiksi sellainen taika, että jos joku muu, kuin Irvetan maahinen yrittää avata holvin oven, holvi imaisee murtautujan sisään holviin.

Kirjassa Harry Potter ja viisasten kivi Harry kysäisee maahiselta, kuinka usein varkaita ilmaantuu. Maahinen ei osannut vastata, sillä ovien "sisällöt" tarkastetaan 10 vuoden välein.

Bill Weasley ja Fleur Delacour ovat töissä Irvetassa. Fleur meni töihin Irvetaan kohentaakseen kielitaitoaan.

Myös Viisasten kiveä säilytettiin Irvetassa.

Gringotts-film.jpg

Irveta Viistokujalla

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki